Ajoterveyteen pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota
Julkaistu:Kuopion bussionnettomuuden oikeudenkäynti nostaa esiin linja-autonkuljettajan ajoterveyteen ja vireystason ylläpitämiseen liittyviä seikkoja.
- Menemättä Kuopion tapaukseen itse sen tarkemmin, haluan vain nostaa esille muutaman kysymyksen esille ylipäätään. Linja-autonkuljettajien ajoterveyden seuraaminen ei vielä ole sillä tasolla, jolla sen pitäisi olla. Tähän on Liikenneturvassa myös viime aikoina keskitytty. Työterveyslääkärit tekevät ikävuoteen perustuvia tarkastuksia, mutta valitettavasti heillä ei aina ole riittäviä resursseja tai tietämystä tehdä niitä kunnolla, sanoo Tilausajokuljettajat ry:n puheenjohtaja Kimmo Wirén.
- Ajoterveyden seulantaan pitää näön ja kuulon testauksen lisäksi liittää henkisen kuormituksen mittaus. Sekään ei liity suoranaisesti ikään ollenkaan, sillä jo työikäisillä kuljettajilla saattaa olla haasteita esimerkiksi riskien tunnistamisessa, hän jatkaa.
- Kokonaan toinen asia on kysyä, että miksi tilausajoryhmä tai firma haluaa käyttää jo työuransa tehneitä kuljettajanaan, nostaa Wirén keskusteluun.