MAN on vuoden paikkuribussi
Julkaistu:MAN valittiin vuoden paikkuribussiksi

MAN Lion’s City E on vuoden 2023 paikkuribussi. Valinnan teki arvostettu The International Minibus, Bus and Coach of the Year Jury, jossa jäseniä on 23 maasta.
Koeajot pidettiin tänä vuonna Irlannissa, Limerickissä. Testiajoihin osallistuivat MAN:in lisäksi Higer Azure, Karzan eATA, Mercedeksen eCitaro ja Volvo BZL MCV:n korittamana. Tänä vuonna vaatimuksena oli sähköbussi. Vaaka kallistui MAN:in voitoksi.
- Moderni ja tyylikäs bussi, jossa matkustaja ja kuljettaja viihtyy. Matkustamossa on avaruutta, rauhallisuutta ja hiljaisuutta, perustelee Juryn presidentti Tom Terjesen.
MAN Lion’s citybussin katolla on kuusi akkupakettia, jotka antavat käyttöön 480 kilowattia - eniten koko kilpailijakatraastaan. Tällä päästään yli 500 kilometrin päivittäiseen suoritteeseen. Bussin saa myös nivelversiona. Ruotsissa Uppsalan kaupungin reiteillä ajelee jo lukuisia sähköleijonia ja ensi vuonna vielä lisää.
- Voittajassa on myös paras ohjaamo jossa on hyvin vähän kuolleita kulmia eli näkemäesteitä. Lisäksi autossa on paljon kuljettajaa avustavia turvavarusteita ja varoittimia, Terjesen jatkaa.
Teksti: CC, Kimmo Wirén Kuvat: Magne Håheim
Katso vielä video Limerickin koeajoista:https://www.youtube.com/watch?v=xPO-8H-kKtA