Koeajo: Mercedes Intouro K
Julkaistu:Charter Club -lehti pääsi koeajamaan Mersun uutukaista
Suomen uusin Intouro K sijaitsee Pohjanmaalla. Charter Club -lehti pääsi koeajamaan uutukaista tuoreeltaan Härmän Liikenteen ja Vehon myötämielisellä tuella.
Teksti ja kuvat: Kimmo Wirén
Ensivaikutelma
Okei, kyseessä on siis täsmähankinta tiettyyn tehtävään. Eikun kokeilemaan. Kyseessä on siis oikeaa linja-autoa lyhyempi mutta midibussia isompi bussi. Pituutta on noin 10 metriä, paikkoja 41 ja kaksi ovea. Ajelin pitkin poikin Seinäjokea kapeilla kaduilla, tein testejäni pysäkeillä pysähtyessäni ja vähän myös isolla tiellä tiekohtaisella marssinopeudella ajaessani. Yritin päästä niin lähelle autenttista, oikeaa työtä kuin yksin testiajossa vain voin.
Komentosillalta
Erittäin tuttu Mersun komentosilta. Kaikki ovat saksalaisesti paikallaan. Rahastuslaitetta ei vielä ollut paikallaan, mutta sen jalka kyllä. Meikäläisen normaalikokoisen kuljettajan ajoasento löytyy vaivatta, peilitkin ovat heti niinkuin pitää. Mites tuota hieman uusittua mittaristoa pitäisi tulkita ja mitä se sisältää? Sitähän voi ohjata ratissa olevilla säätimillä. Mittariston keskellä on pieni näyttö, josta näkyy peruutuskameran kuvaa. Mainio ominaisuus nimenomaan koulubussissa.

Ketterä ja pirteä
Automaattivaihteet, kevyt ja tarkka ohjaustuntuma tekevät ajamisesta helppoa. Moottorina on 7,7 litrainen mylly, joka tuottaa 260 kW - potkua koneesta tarpeisiin löytyy. Vaihteisto toimii kuin unelma niin lähtökiihdytyksissä kuin pysäkille tultaessa, hidastimen kanssa tai ilman. Auton ja akselivälin lyhyys tekee Intouro K:sta erittäin ketterän.
Ulkonäkö
Intouro on omiin silmiini komea vaikka nämä ovat aina mielipidekysymyksiä. Härmän Liikenteen teippaukset noudattavat yrityksen linjaa ja tässäkin ne näyttävät hyvältä. Yksityiskohtana mainittakoon, että mustaa teippiä on käytetty lasilinjoja rikkoen tai pehmentäen.
Oikea auto oikeaan tehtävään
Härmän Liikenne hankki tämän Mersun koululaisten kuljettamiseen, jossa kyytiläisiä on max 30 per vuoro ja vaatimustason ollessa Euro 6. Mercedes Intouro K:lla kelpaa ajaa myös helppoja tilausajoja/transfereita, joissa ei vaadita vessaa tai pitkän matkan istuimia. Tavaratilojakin on jonkin verran kuitenkin.
Käyttötarkoitus mielessä uskallan todeta, että loistava työkalu tarkoitettuun tehtävään. Laajempi artikkeli on luettavissa Charter Club -lehden numerossa 4/22.


Ohjaamossa on kaikki niin kuin pitääkin olla. Täydet 10 pistettä linjakilven ohjausyksikön sijoituksesta.